lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsarilista

Hip hip hei, kamera hajosi jälleen.
Miten riemukasta, mua ei jaksa enää naurattaa.

Koska on itsenäisyyspäivä, olisi varmasti syytä kirjoittaa jokin isänmaallinen sepustus, mutta minun näpeistäni ei sellaista irtoa. Sen sijaan kirjoitan nyt listan siitä, mikä on hyvää juuri Suomessa.

- Salmiakki. Täällä se on tarpeeksi vahvaa, ja sitä saa monessa muodossa.
- Ruisleipä. Saa sitä varmaan muualtakin, mutta ängin sen nyt kuitenkin tähän.
- Suomen kieli. Voi olla, että jos olisin esimerkiksi saksalainen, niin saksa olisi kielistä viihdyttävin. On silti hienoa, että on olemassa kieli, jota minä osaan puhua mielestäni ihan hyvin.
- Vesijohtovesi.
- Metsä ja meri, vaikka meressä onkin sinilevää.
- Ystävät. Puhuvat hauskoja, nauravat, ja yrittävät elää samassa maailmassa kuin minä.
- Opintotuki. Lähes jokaisen mielestä sitä saa liian vähän, mutta minä olen tyytyväinen kaikesta ilmaisesta rahasta. Etenkin kun mielestäni en sitä ansaitsisi, koska tunnen olevani yhteiskunnallisesti hyödytön. Ehkä maailmanpelastaja- ja hyväntekeväisyysnuorten opintotukea pitäisi korottaa, niin saataisiin a) maailma pelastettua b) rikkaampia opiskelijoita c) tällaiselle passiiviselle ja ahneelle Muumien Nipsu-ihmiselle jotakin parempaa tekemistä kuin blogin kirjoittaminen ja ajatusten kierittely. Olisi kivaa tehdä joskus sellaista työtä, josta olisi iloa ehkä jollekin muullekin kuin itselleni, olisi kivaa olla maailmanparantaja, mutta olen käytännössä katsoen hyödytön ihminen, koska en voisi ikimaailmassa kuvitellakaan olevani sairaanhoitaja tai sosiaalityöntekijä. Se pistää välillä vihaksi. Maailma vaan mätänee, ja minä katson vierestä, ehkä mätänen itse samaan tahtiin.

Okei sanon sen kuitenkin, vaikka se jaksaa aina kohuttaa vuodesta toiseen, ja sen voi päätellä jo koko sekavasta tekstistä: olen kamalassa itsenäisyyspäivänkrapulassa.



Loisto itsaria teille, folks! (Lainaan folksia solfaopettajalta. Se sanoo aina "okei folks!")

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Usko tai älä, kulttuurispede on yhtä arvokas ammatti kuin sairaanhoitaja tai sosiaalitäti. Se on samaa työtä, mutta ennalta ehkäisevää eikä jälkihoitoa. :)