torstai 11. joulukuuta 2008

Riehakas joulu

Selvisin! Kirjoitin konseptillisen, jonka loppupuoli oli täyttä selittelyä ja muka-filosofista höpinää. Ensimmäinen essee meni mielestäni hyvin, koska osasin mainita YLI kuusi esimerkkiä suomalaisista kansanlaulutyypeistä ja osasin kertoa melkein kaikkien käyttötarkoituksen. Tunnen itseni lähes priimukseksi, yritin päteä joka ikisellä mahdollisella pikkuasialla. Tästä ilostuneena heitin vähän läskiksi toisen esseen, sillä sen kysymys oli hiukkasen epäselvä.


Kuvassa Aida lukemassa kokeisiin

Tätä hetkeä olen odottanut! Enää huominen luento ja pianotunti (jota varten olen kerrankin harjoitellut, opin soittamaan yhden kappaleen ilman keskeytyksiä alusta loppuun, hieno saavutus siihen nähden, miten hyvä klasaripianonpimputtaja olenkaan) ja siitä selvittyäni karavaani kulkee kohti Kirkkonummea. Siellä on Laurin hostaamat "megabileet". (Eli about 9 ihmistä, jotka katsovat telkkaria, saunovat, juovat kaljaa, ja pitävät päiväkirjaa toistensa ruokatottumuksista.)

Lauantai onkin sitten (ainakin tähänastisissa mielikuvissani) räjähdysmäinen, koska eräiden pikkujoulujen jälkeen menen juhliin, joissa Sara täyttää 20 vuotta! Sara on täyttänyt aiemminkin vuosia, (on on on!) ja nyt tahdon jakaa pienen ranskalaisin viivoin toteutetun koosteen vuosien saatossa tapahtuneesta:

- Lattialle on oksennettu murotaikinan näköinen klöntti (huomatkaa hienotunteinen passiivi-muoto)
- Gerbiilihäkkiin on oksennettu
- Vessanpönttöönkin on oksennettu (mikä kuulostaa näiden rinnalla ihan tylsältä)
- Hiukset on ajeltu kauniiseen muotoon Lady Shaverilla intin kunniaksi
- Kodinhoitohuoneen lattialle on virtsattu (tekijää ei vieläkään ole saatu kiinni)
- Parvekkeelta on heitetty tuoli alas
- Pihalta on löytynyt kadonneita Maatuska-nuken sisälmyksiä
- Eräs ex-poikaystävä on paljastunut mielikuvitushahmoksi aiheuttaen tarttuvan nostalgiaitkuhysterian
- On sammuttu yhdeksältä ja noustu uudelleen kymmeneltä
- ...näitä ei ehkä kannattaisi kertoa netissä. Äsh, kaikillahan tällaisia on ollut.
- Unohdinko jotain?

Mutta ken tietää, kun kerran tänä vuonna ihmisistä suurin osa on ylittänyt tuon maagisen 19-20-rajan, jos vaikka lauantain juhlissa istutaankin jalat ristissä peukaloita pyöritellen ja juodaan muumilimpparia? Tai teetä. Puheenaiheet voivat liikkua esimerkiksi reumatismin ja noidannuolen välimaastossa.

Uskomatonta, että loma on täällä huomenna!

Tänään tein ensimmäiset joululahjahankinnat, enkä muistanut miten hauskaa paketoiminen voi olla. Ihme kyllä, sain itsekin kaksi lahjaa: Ensimmäinen oli yliopistolla notkuvalta pojalta, joka kysyi saako olla karkkia. No sai olla. Myöhemmin huomasin, että joulukarkkikeppiin kätkeytyi myös tieto siitä, että tämä poika ystävineen rukoilee minun puolestani joka aamu hiljaisessa huoneessa kello 10-12, ja olen tervetullut mukaan milloin vain. Kiitos mahdollisuudesta. Karkki maistuu hyvältä.

Toisen lahjan sain ihan yllätten opiskelukaveriltani Lauralta, se on Ralph Laurenin Wild, jota olin nuuhkinut Lauran töissä (huomattavasti parempaa kuin kalalta haiseminen)! Uskon taas maailman hyvyyteen, kiitos Laura, ja tästä lähtien villi Raph saa tuoksua joka paikassa, jossa kuljen.



En ehkä ehdi postata huomenna, jos se jotakuta liikuttaa. Luulen, ettei. Seuraavaksi voisin vetäistä kynsiini uudet lakat. Tuo kuva oikein huutaa sitä.

3 kommenttia:

Pete P. kirjoitti...

Vittu ne uskovaisetko sitä Hiljaista Huonetta aina omii?! Oon monta kertaa yrittänyt mennä sinne lukemaan tai jotain, mutta aina siellä nuokkuu joku. Ja nyt tiedän, kuka!

Aida kirjoitti...

oho, se oliki vaan perjantaisin...tässä lapussa kuitenki lukee, että "voit jättää rukouspyynnön siellä olevaan rukouslaatikkoon milloin vain." cool! vielä ehtii huomiseks!

Anonyymi kirjoitti...

Missä viipyy 12.12. merkintä!?