keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Tänään leikitään Pollypockettia!

Asuinpaikassani on lukemattomia miinuksia, mutta äsken törmäsin taas yhteen plussaan. Naapurissa toimiva kierrätysputiikki on taas heittänyt roskikseen vaikka mitä. Pelastin lehtiroskiksesta jonkun saksankielisen kirjasen, jossa oli hienoja kuvia! Ainakin nämä tulevat seinälle









Siellä olisi myös ollut ihana kukkakankaalla päällystetty kannellinen laatikko, mutta se olisi ollut liian iso kotiini. Ensi kerralla, kun kauppa tyhjentää taas hyllynsä, niin voin soittaa jollekulle, yksin roskiksen kaiveleminen on vähän kyseenalaista. Löysin myös hienon retromatkalaukun, mutta omistan jo yhden, joten jätin sen sinne.

Aamupäivä oli ihan kamala, luulin, että luentopäiväkirja on viisi sivua per luento, ja olin ihan paniikissa, kunnes selvisi, että se on viisi sivua koko päiväkirja, ja se oli luonnosteltu nopeammin kuin pian. Huomenna viimeistelen sen.

Kun pitää tehdä koulujuttuja, niin kaikki kotona lojuva irtaimisto alkaakin kiinnostaa yhtäkkiä. Purkkimaanikkona kumosin mm. krääsäpurkkini, kaivoin esiin kirppariastiastoni ja pyyhin siitä pölyt.


Hei, munniharppu on löytynyt!



Niin kauan kun asun tällaisessa hätäratkaisukodissa, niin materian sijaan naurettavat lappuset saavat toimittaa sisustuksen virkaa. Niitä on hauskaa keräillä (päähäni rakentuu tosin mielikuva sellaisesta vähän ylipainoisesta konttoritädistä, joka harrastaa pitsinnypläystä, katsoo telkkarista sinkkuäidille sulhasta ja harrastaa lehdistä leikkelyä):







Ja nyt alkoi pelottaa, kun A Camp kuulostaa näin pliisulta:



Nina kuulostaa tietysti hyvältä, ja ihan kivasti tuo musiikkikin tuossa on soljuvinaan, mutta tässä haiskahtaa nyt joku. Jotenkin tyhjä biisi, tai liian kevyt, ja liian monta "don't you know love is stronger than Jesus":ta, yleensä Ninalla on ollut enemmän sanottavaa. Tosi rakennetun kuuloinen biisi, ehkä vähänniinkuin I can buy you uitettuna liian kauan jossain pesuvadissa. Toisaalta, tykästyn moniin biiseihin varsin hitaasti. Ei tää silti voi olla paras! Olis jo viikko 6! Toivottavasti en silloin pety.

8 kommenttia:

Pete P. kirjoitti...

En hoksannut, että uusi A Camp ois jo kuunneltavissa! KIITOS KIITOS KIITOS! Mä pidän tästä ihan ökynä, noi torvet on mahtavat ja Nina on niin cool aina ja mulla on myös vinksahtanut fixaatio biiseihin, joissa sanotaan "Jesus" eli tää on ihan täysosuma! Wuuuu!

(Sulla on myös taas ihan megahyviä vahvistussanoja: "gormi" tällä kertaa!)

Pete P. kirjoitti...

Ai niin ja P.S. toi kuva, missä on köydestä tehty nuottiavain ja merimiehiä nuottiviivastolla, on myös tosi siisti.

Aida kirjoitti...

Jesus on kyl aina hyvä lisä biisiin, mäki tykkään! Ja Ninal on hyvät movesit. Harmi etten oo löytäny ainakaa vielä muita uusia biisejä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei serkkuhyvä!! Minulla on täällä omistuksessani tuollaisia keltaisia apilanlehti kuppeja kaksi ja kaksi isoa korkeareunaista lautasta! Pelastin pelastusarmeijan kirpputorilta taannoin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Apilanlehtikuppeja peräti.

Aida kirjoitti...

semmosta! mitäs meinaat tehdä niillä? ruvetaanks keräämään kilpaa? hahha! mä ostin ton koko setin Hangosta kirpparilta johonki 4e hintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin silloin tällöin syödä ja/tahi tarjoilla ruokaa niistä ja ärsyttää ihmisiä liian pienellä kuppikoolla.

Aida kirjoitti...

haha! noi ei taida olla ihan c:n kuppeja.