perjantai 19. joulukuuta 2008

Siivouspäivä ja laiskottelupäivä

Ah autuutta! Kotona on vihdoinkin kiiltävää ja puhtoista, tavarat ovat järjestyksessä, telkkari ja turhat vaatepussit kuluttavat varastokoppia, roskapaperit ovat paperinkeräyksessä, ja tärkeät hyvässä järjestyksessä kansioiden uumenissa.

Tiedän, tarkoitukseni oli köpötellä Haagaan. Olin aikeissa ryhtyä pakkaamaan, mutta kun kaikkialla näytti niin puhtaalta ja siistiltä ja tajusin, etten voi raahata koko vaatekertaani mukaan, niin päätinkin jäädä tänne.

Ajattelin myös lähteä salille juoksemaan, mutta tajutessani Isan (vakiosalikaveri) olevan Pariisissa, lähtökynnys kasvoi kaksimetriseksi. Minähän en mene salille yksin! Tarvitsen jonkun, jolle voin puolustella itseäni, kun näytän typerältä. On paljon nolompaa juosta yksin juoksumatolla ja sitten yhtäkkiä täräyttää jollekulle tuntemattomalle, että JEP tiedän, näytän idiootilta ja olen idiootti ja tiedostan sen. Jos Isa juoksee vieressä, voin välttyä sanomasta tuollaisia asioita, kun on muutakin puhuttavaa.

Nyt täytyy vaan myöntää itselleen, ettei tänään ole tapahtunut yhtikäs mitään.
Paitsi, että Lorelai ja Sookie riitelivät, Emily alkaa vaikuttaa pikkuhiljaa sympaattiselta, ja yksi nainen oli täydellisten naisten Mary Alice.

Ja nyt ihan oikeasti, mitä noille banaanikärpäsille pitäisi tehdä? Niillä on ilmeisen vilkas seksielämä, kun jälkeläisiä putkahtelee joka suunnasta sankoin joukoin. En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta voikohan niitä myrkyttää? Kun jätän luukkuni valvomatta muutamaksi päiväksi, ei olisi kivaa, että kotiin palatessa vastassa on jo viidennen polven banaanikärpäslapsenlapsia.

Byhyy! Vahvin myrkky kotonani taitaa olla putkenavaaja, joka on muistaakseni loppu.

Ja vielä tiedoksi, että olin oikeassa:

Se on kotipaperi!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no lauril tärisee käsi, PS myös kadulla voi juosta

Aida kirjoitti...

tai sit lauril on lukihäiriö..kadul juokseminen on ainaski tähä aikaa vuodest iha paskaa. liukastuis kuitenki.

Anonyymi kirjoitti...

Yks tapa päästä niist paskoista eroon on laittaa mikroon vaikka baanani ja jättää mikron ovi auki. Odottele, että kärpäset on asettunut banaanille syöpöttelemään, sulje sitten äkkiä mikron ovi ja anna niiden pirulaisten kärventyä, ha haa!

Toivoo:Veera

Aida kirjoitti...

hahah iha törkeen hyvä! pitää kokeilla. eikai se bansku räjähä mikros? kauanha niit pitää kärventää..