Piti taas oppia kantapään kautta, että käytännöllisyys voittaa turhamaisuuden - laitoin kameraan kiinni nauhan, jota en ollut alunperin kiinnittänyt siksi, koska se näytti mielestäni niin juntilta. Kameran putoamisen jälkeen nauhan junttius on kadonnut. Ties vaikka seuraavaksi ostaisin Crocsit! (Hyi, vitsikin saa voimaan pahoin.)
Ei nyt sillä, että olisin joskus osannut käyttää kameraani jotenkin hyvin tai keskivertoa paremmin, mutta nyt muutaman kuukauden tauon jälkeen tuntuu, etten osaa enää ottaa edes normaalitason kuvaa. No, enpä ole mikään kuvaaja muutenkaan, kunhan räpsin!
Kävin eilen ostamassa itselleni joulukalenterin S-marketista. Kalenteri maksoi kaksi euroa ja sen olisi ilmeisesti pystynyt kokoaamaan joksikin taloksi, mutta kuten arvata saattaa, sellaiselle ei olisi löytynyt sijaa täältä Polly Pocket -maailmastani. Talon katto, jossa luukutkin sijaitsevat, päätyi nyt ikkunanlaudalleni basilikan viereen. Olipas kivaa syödä aamiaisen jälkeen pala suklaata. Vaikkei tuo saksalainen joulukalenterisuklaa mitään ihmeellistä olekaan, niin muistuipahan mieleen kaikki ne kerrat, jolloin söin etukäteen tulevien päivien suklaita ja pistin luukut takaisin kiinni, ettei kukaan olisi huomannut. Ilmeisesti olen kehittynyt edes jossakin asiassa, kun enää ei tarvitse harjoittaa kyseistä jekkua.
Pikkusiskoni Romy, nuori vihreä vaikuttaja, kävi äsken kylässä ja toi perin hyyödyllisiä (ja vihreällä aatteella maustettuja) tuliaisia.
Kiitos paljon! En tiedä, mihin näitä pitäisi käyttää. Romy söi pienenä ruisleivän päällä ketsuppia, älkää siis enää ihmetelkö, miksen ole kykenevä asumaan tuon neidin kanssa samassa taloudessa!
Tutustun the Knifesta tutun Karin Dreijerin muinaisen bändin Honey is Coolin biiseihin, jääkaapissa on ruokaa ja hyllyssä on luettavaa, eli yritän psyykata itseäni kohtaamaan huomenna aikaisin alkavan, kahdeksan tunnin päivän yläasteella.
Kissakin on tyytyväinen.
Jos maassa olisi vielä lunta, niin siihen voisi pursottaa ketsuppia. Sitä voisi sanoa vaikkapa joulutaiteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti